työelämä

Kun törmäät parempiisi, opi ilman kateutta – kun huonompiin, anna itsellesi lupa ajatella niinkin

cropped-jl_20160824_571-copy_nelio1.jpg

Jumalauta, miten tuo handlaa tuon asian noin hyvin? Osaaminen oikein huokuu kaverista. Minä vasta opettelen. Tuleekohan minusta koskaan yhtä hyvää ja jos ei, kannattaako edes…

STOP.

Älä lähde sinne.

Todennäköisesti tunnistat tilanteen. Jos et, onnittele itseäsi! Olet löytänyt oman juttusi.

Särähtikö otsikon ”huonommat” korvaan? Kyllä niinkin pitää voida minusta ajatella, että on olemassa osaamiseltaan jollain muulla tasolla olevia kuin sinä, koska kehittyäkseen on kyettävä asemoimaan itsensä. Mutta ylpistymiseen ei pitäisi olla varaa kenelläkään.

Nythän ei puhuta huonoista ihmisistä, vaan ihmisen osaamisen kehitysvaiheesta.

Mitä jos välittäisitkin siitä, mitä muut ajattelevat?

Parikymppisenä vertasin itseäni liikaa muihin. Kolmekymppisenä olin tyytyväinen huomattuani, että en enää oikein välitä, mitä muut ajattelevat.

Nelikymppisyyteen on kaksi vuotta.

Väitän, että kannattaisi kuitenkin välittää. Ei niinkään siitä mitä muut ajattelevat sinusta, mutta mitä muut ajattelevat.

ENTÄ JOS NE NAURAA MULLE

Nykyaika on onneksi kypsä neuvon kysymiselle puolitutultakin ilman että tarvitsisi välttämättä pelätä, että ENTÄ JOS SE NAURAA MULLE.

Nykyaika on onneksi kypsä saman- ja erimielistenkin ammatillisille someryhmille, jotka avartavat ajatteluasi jopa kotisohvalla.

Mutta ennen kaikkea, nykyaika on onneksi kypsä myös kohtaamisille ihan livenä.

Omaa ajatteluani olen yrittänyt freesata sopimalla säännöllisiä tapaamisia erityisesti sellaisten työyhteisöni semituttujen henkilöiden kanssa, jotka eivät välttämättä ole oman työni välittömässä vaikutuspiirissä, mutta joiden näkemyksiä haluan kuulla.

Ja monet ovat itse asiassa ihan kivoja tyyppejä muutenkin!

Näissä perusduunin ulkopuolisissa tapaamisissa minulle on kirkastunut kerta toisensa jälkeen muun muassa se, että työelämässä kannattaa opetella yksi-kaksi asiaa todella hyvin kuin yrittää opetella koko maailmaa. Tämän voisi toki lukea jostain oppaastakin, mutta se ei ole sama asia.

Aina välillä täytyy potkia itseään persuksille saadakseen sovituksi taas uusia tapaamisia, mutta voin luvata, että on se sen väärti. Siinä huomaa, että itseäsi paremmat eivät ole uhka, vaan mahdollisuus.

PS. Hyvää lomanjälkeisen kesän jatkoa itse kullekin – onnistumisen mittaamisesta asiaa taas piakkoin. Luvassa myös blogivieraiden haastiksia aiheen tiimoilta!

Normaali
työelämä

”Kuka minä olen?” on tärkein kysymys, jonka voit työelämässä esittää itsellesi

jl_20160824_571-copy_nelio

Okei, otsikko kuulostaa ehkä vähän selfhelp-hötöltä, mutta koen tämän asian niin tärkeäksi, että se ansaitsee oman kirjoituksensa. Se voi nimittäin muuttaa kaiken, enkä liioittele tippaakaan.

Oletko työelämässäsi päämäärätiedoton ajelehtija vai määrätietoinen uraohjus, vai jotain siltä väliltä?

Kun sanon uraohjus, en tarkoita sitä pelkästään hyvässä mielessä. Kilpailuhenkinen ihminen voi sujuvasti edetä paikasta toiseen pysähtymättä kertaakaan aidosti miettimään, miksi.

Kannattaisi miettiä.

Mitä olen tehnyt ennen? Mitä teen nyt? Mitä haluan tehdä tulevaisuudessa? Kuka minä olen?

Itseäni luonnehtisin kilpailuhenkiseksi ajelehtijaksi – suunnilleen vuoden 2016 loppupuolelle asti. Kevättalvella 2004 päädyin tuoreet yliopiston paperit käsissäni oman alani ulkopuolelle, toimittajaksi paikallislehteen ja sitä kautta valtakunnanmediaan, sittemmin esimiestehtäviin ja äärimmäisen mielenkiintoisille näköalapaikoille.

Vasta viime vuosi sai miettimään, 37-vuotiaana, mitä tällä jäljellä olevalla reilulla 30 vuoden työrupeamalla vielä tekisi (niinpä, huh).

”Kuka minä olen?”-kysymyksen pohtiminen tuli kunnolla mukaan kuvioihin, kun mietimme Yle Kioskissa alituiseen, mikä Kioski on – mikä on vastaperustetun ja lyhyessä ajassa menestyneen sosiaalisen median videopalvelun ydin. Ydin yhdellä lauseella, asiakaslupaus, palvelulupaukset eri kanavissa ja niin edelleen. Alkuvaihe oli tuskaisa, eikä miettiminen myöhemminkään aina helppoa ollut, mutta todella inspiroivaa se oli. Välillä vitsailimme, että pohdiskelu nosti meissä esiin sekä huonoimmat että parhaimmat piirteemme, syvimpiä pohjamutia myöten. Kilometrin mittaisia iltamyöhän ja varhaisaamun Messenger-keskusteluja tuottajakollegoiden kanssa ja niin edelleen. Kaikesta sanotusta en ole ylpeä, mutta mitään en vaihtaisi pois. Se oli parasta, mitä saattoi tapahtua.

Pikku hiljaa ymmärsimme, että on vähintäänkin yhtä tärkeää esittää sama kysymys tekijöille: ”Kuka sinä olet?”. Itse asiassa on parempi, että joku kysyy sen sinulta kuin että kysyisit vain itseltäsi. Ulkopuolinen näkee kauempaa ja kauemmas. Jos ulkopuolisen apu on toistuvaa, sitä voi kutsua hienommalla nimellä mentoroinniksi.

”Vinkkinä työnantajille sanoisin, että opetelkaa kysymään alaiseltanne, kuka hän on. Se voi olla suurin palvelus, mitä hänelle on koskaan tehty. Älä tuomitse, jos hän ei osaa vastata.”

Kuka olen -polkua pitkin päädyin nykyiseen (unelma-)duuniini – kysymyksen alituisesta esittämisestä iso kiitos silloiselle pomolleni – ja olen hahmotellut itselleni urasuunnitelman, josta aion pitää kiinni. Ainakin jossain määrin. Tilanne elää ja saakin elää, koska en ainakaan minä vielä tiedä kaikista mahdollisesti siisteistä asioista, joita tuolla edessä odottaa. Mutta raamit olen mieleeni piirtänyt, ja voin kertoa, että se tunne on valtavan rauhoittava ja inspiroiva.

Itselleni hyödyllisintä on käytännössä ollut ihan vain listata paperille ylös asioita, joita

a) tykkään tehdä

b) en tykkää tehdä

c) en välttämättä tykkää aina tehdä, mutta joiden osaaminen on edellytys jotta pääsen päämäärääni

Näiden miettiminen voi olla välillä kivuliastakin, mutta se palkitsee. Huomaat, millä keinoilla voit pyrkiä kohti päämäärääsi. Mitä tehdä enemmän, mitä vähemmän. Selitykseksi ei minusta riitä, että et voi tehdä niin tai näin nykytilanteessasi: jos oikeasti haluat pyrkiä jotakin kohti, kyllä voit.

Parhaimmillaan syntyy kirkas kuva siitä, mitä haluat tulevaisuudessa olla. Sitä voi kutsua hienommalla nimellä visioksi.

Kun opettelet tuntemaan itsesi, olet motivoituneempi, energisempi ja saat aikaan enemmän. Saa sitä välillä olla vähän hukassakin, ei se ole niin vaarallista.

Vinkkinä työnantajille sanoisin, että opetelkaa kysymään alaiseltanne, kuka hän on. Se voi olla suurin palvelus, mitä hänelle on koskaan tehty. Älä tuomitse, jos hän ei osaa vastata. Hän ei sitä välttämättä osaa heti edes arvostaa, ehkä kokemattomuuttaan, mutta myöhemmin aivan varmasti.

 

Normaali