Yleisön ymmärtäminen & analytiikka

ISTV julkaisee sata videota viikossa, ja katseluaika kasvaa “reippaasti” – oman videoalustan ja Facebookin suhde on tasapainottelua, sanoo Ilta-Sanomien vt. toimituspäällikkö Panu Karhunen

PanuKarhunen-1.jpg

Panu Karhunen.

Millainen on somevideoiden ja median oman videoalustan suhde? Mm. tähän kysymykseen toivoin vastausta Suomen suurimman sanomalehden Ilta-Sanomien vt. toimituspäälliköltä Panu Karhuselta. Karhunen kertoo Numeroiden takaa -blogin haastattelussa, että ISTV:n videoiden katseluajan kasvua viime vuonna selittävät erityisesti suorat lähetykset sekä aiempaa mietitymmät sisällöt. Aivan kovimman videohypetyksen ajoista on opittu: “Videoita ei tehdä enää niiden itsensä vuoksi, vaan mietitään, mikä olisi oikeasti paras tapa kertoa tarina.”

1. Terve Panu! Kerrotko alkuun, mitä teet työksesi.

Työskentelen Ilta-Sanomissa vt. toimituspäällikkönä. Vastaan tällä hetkellä uutistoimituksesta, politiikasta, Taloussanomista, uutistoimisto Startelista ja ISTV:n sisällöistä. Syksystä 2016 kesään 2017 opiskelin Oxfordin yliopiston Reuters-instituutissa Helsingin Sanomain säätiön stipendiaattina. Tein siellä tutkimusta mobiilijournalismista.

2. ISTV on yksi Suomen suurimpia nettitelevisioita (nettitelevisio kuulostaa muuten terminä jo aika vanhanaikaiselta, heh). Voitko kertoa joitain lukuja, jotka kuvastavat ISTV:n kokoa tai kasvua viime vuosien aikana?

Joo, vähän vanhentunut käsitehän tuo alkaa olla. Sen verran voin sanoa, että suosituimmat ISTV:n videot keräävät satojatuhansia startteja. Skaala on tietysti laaja, julkaisemme viikoittain arviolta sata videota, joten siihen mahtuu hittejä ja huteja.

Pelkät startit eivät tietysti kerro koko totuutta. Viime aikoina olemme pyrkineet keskittymään katseluajan seuraamiseen, sillä se on parempi laadullinen mittari kuin pelkät videostartit.

”Videota ei kannata tehdä vain sen vuoksi, että saitilla olisi videoita.”

ISTV:n videoiden yhteenlaskettu katseluaika kasvoi viime vuonna reippaasti edelliseen vuoteen verrattuna. Kasvua selittää mietitympi videosisältö ja vahva satsaus suoriin lähetyksiin. Kun jotain kiinnostavaa tapahtuu, pyrimme siihen, että ISTV on paikalla välittämässä suoraa lähetystä katsojillemme. Ketteryys ja nopeus ovat meidän valttimme. Kurkistamme sinne, minne perinteiset liikkuvan kuvan välineet eivät taivu.

3. Millainen rooli ISTV:llä on Ilta-Sanomien koko verkon strategiassa?

Liikkuva kuva on yksi Ilta-Sanomien keskeisistä kerrontamuodoista. Joitakin vuosia sitten saatettiin vielä ajatella, että nettivideot ovat kiva lisä tarjontaan, mutta nykyään mietimme heti aluksi, mitkä aiheet olisivat sisällöllisesti sellaisia, että ne kannattaa tehdä video edellä.

”Seuraamme paitsi yksittäisissä videoissa vietettyä aikaa myös sitä, miten pitkään videosisällöissä yhteensä viihdytään ja kuinka moni niitä katsoo loppuun saakka. Käymme lukuja läpi päivittäin palavereissa ja tietysti pidemmällä aikavälillä.”

Samalla on hyvä muistaa, että videota ei kannata tehdä vain sen vuoksi, että saitilla olisi videoita. Pitää valita paras keino kertoa tarina – oli se sitten video, stillikuva, tekstijuttu, grafiikka, 360-video tai jokin näiden yhdistelmä. Joissakin tapauksissa vaikka pelimäinen testi tai jopa sarjakuva voi toimia parhaiten. Juuri tuo on tässä ajassa kiehtovinta – meillä on iso tukku välineitä, joista voimme valita parhaat.

4.  Tästä päästäänkin aasinsillalla somevideoihin. Ilta-Sanomilla oli Facebookissa 360 000 seuraajaa, mikä on huikea määrä kun ajattelee, että suomalaisia on Facebookissa reilut kaksi miljoonaa. FB on ollut erinomainen paikka kasvattaa bränditietoisuutta natiivivideoilla eli sinne suoraan ladattavilla videoilla, mikä toisaalta saattaa olla hankala yhtälö sen kannalta, että katsojia on saatava myös omalle alustalle (koska mainosmyynti). Maailmalla tätä on yritetty ratkaista tarjoamalla omalla alustalla sellaista lisäarvoa, jonka perässä on yksinkertaisesti pakko tulla. Ei ole aina helppoa. Miten kuvailisit somen ja ISTV:n suhdetta?

Tässä on kieltämättä ristiriita, joka vaatii tasapainottelua. Aina se ei ole helppoa. Pyrimme tarjoamaan sisältömme ensimmäiseksi Ilta-Sanomien verkkosivuilla. Näistä videoista saatetaan sitten jalostaa sisältöä, joka toimii erityisesti somessa. Lisäksi käytämme Facebookia ja muita somekanavia esimerkiksi suorien lähetysten ja muiden sisältöjen markkinoimiseen.

Facebook toimii alustana vähän eri logiikalla kuin uutismedian saitit. Kun menen uutismedian sivuille ja päätän katsoa videon, se on tietoinen valinta. Facebookin feedi taas syytää eteen milloin mitäkin videomateriaalia – käyttökokemus muistuttaa kanavasurffailua. Tämä on hyvä muistaa, kun suunnittelee oman saitin ja somen suhdetta. Osa videoista toimii hyvin somessa, mutta ne eivät oikein lähde lentoon saitilla – ja päinvastoin.

5. Puhutaan vähän analytiikasta ja videoista. Mitä voit kertoa tavoista, joilla mittaatte onnistumista ISTV:ssä ja somessa? Missä määrin seuraatte esimerkiksi käynnistyksiä tai videoissa käytettyä aikaa?

Olemme siirtyneet Ilta-Sanomissa tavoittelemaan ensisijaisesti sisällöissä vietetyn ajan kasvua. Sen vuoksi katseluaika on erittäin tärkeä mittari ISTV:ssä. Seuraamme paitsi yksittäisissä videoissa vietettyä aikaa myös sitä, miten pitkään videosisällöissä yhteensä viihdytään ja kuinka moni niitä katsoo loppuun saakka. Käymme lukuja läpi päivittäin palavereissa ja tietysti pidemmällä aikavälillä.

”Koko paketin pitää olla kunnossa. Sisältö, otsikko ja thumbnail-kuva – kaikilla niillä on vaikutusta.”

Videostartit kulkevat tietysti yhtenä mittarina yhä mukana. Jos kukaan ei klikkaa videota pyörimään, ei video kerää katseluaikaakaan. Sen takia koko paketin pitää olla kunnossa. Sisältö, otsikko ja thumbnail-kuva – kaikilla niillä on vaikutusta.

Näin sisältöihmisen kannalta mittaustapojen muutos on tervetullut uudistus. Katseluaika kuvaa sisällöllistä onnistumista paljon paremmin kuin pelkät videostartit.

6. Yksi mediamaailman trendeistä tuntuu olevan nicheistyminen: ihmisiä ei keskiarvoisteta, vaan potentiaalisia asiakkaita kohdellaan yhä enemmän yksilöinä. Tarkoitan, että vaikkapa minä voin ruveta seuraamaan FB:ssä esimerkiksi jonkin ruokabrändin ns. vertikaalia, joka julkaisee videoreseptejä ainoastaan meksikolaisesta ruuasta. Mitä ajattelet tästä kehityksestä, entä miten näet videoiden tulevaisuuden journalismissa? Shortform, longform, molemmat, vai jotain ihan muuta?

Pienempiin aihepiireihin keskittyvät sivustot toimivat varmasti, jos potentiaalinen yleisö on tarpeeksi suuri. Englanninkielinen, meksikolaista ruokaa käsittelevä laadukas videosivusto kerää varmasti tarpeeksi suuren yleisön, mutta suomeksi saman tempun tekeminen on huomattavasti vaikeampaa.

Videoilla on varmasti jatkossakin suuri rooli journalismissa. Liikkuva kuva on monesti paras kerrontatapa, kun halutaan näyttää toimintaa tai tunteita. Suora videolähetys on radion ohella nopein keino välittää tietoa.

”Liikkuva kuva on monesti paras kerrontatapa, kun halutaan näyttää toimintaa tai tunteita.”

Vielä pari vuotta sitten nettivideoihin liittyi suurta hypetystä, mutta uskon, että turhasta innostuksesta on pian päästy eroon. Videoita ei tehdä enää niiden itsensä vuoksi, vaan mietitään, mikä olisi oikeasti paras tapa kertoa tarina. Kun ei tarvitse sohlata joka suuntaan, voi keskittyä siihen, mikä oikeasti toimii. Tietysti kaikki kulkee aalloissa – jossain ollaan vielä hypetyksen aallonharjalla, toisaalla jalat ovat jo maan pinnalla. Esimerkiksi norjalainen VGTV käynnisti vielä jokin aika sitten suoran lähetyksen pienemmästäkin auto-onnettomuudesta, nyt he ainakin kertovat keskittyvänsä suorissa lähetyksissä vain suurempiin uutisiin.

7. Olet tosiaan opiskellut Oxfordissa Reuters-instituutissa Helsingin Sanomain säätiön stipendiaattina. Lopputyösi käsitteli mobiilijournalismia, jolla tarkoitat tässä yhteydessä kännykkä+toimittaja-yhdistelmää. Havaitsit, että ihmiset olivat valmiita pysähtymään haastateltavaksi 50% todennäköisemmin, jos he näkivät toimittajan kännykän kanssa sen sijaan, että vastassa olisi ollut toimittaja sekä kuvaaja ison olalla kannettavan kameran kanssa. Mitä tästä pitäisi sinusta ajatella? Entä mitä mielestäsi tarkoittaa hyvä mobiilijournalismi mainitsemassasi merkityksessä?

Jokaisen videoiden kanssa tekemisissä olevan journalistin pitäisi hallita ainakin kuvaamisen ja editoimisen alkeet kännykällä. Pienestä koostaan huolimatta kännykkä voi olla oikein käytettynä erittäin vahva väline journalismiin.

”Yksinkertaisilla keikoilla kännykkä on usein paljon nopeampi tapa hoitaa hommat. Videotiedostoja ei tarvitse siirrellä kamerasta läppäriin.”

Jotkut keikat onnistuvat paremmin ison kameran ja kuvaustiimin voimin, toisilla keikoilla yksittäinen journalisti ja kännykkä toimii paremmin. Esimerkiksi väkivaltaisessa mielenosoituksessa tai maassa, jossa lehdistönvapaus on kuralla, kännykkä voi olla parempi väline kuvaamiseen, koska sillä kuvaaminen ei kerää huomiota – kaikki muutkin kuvaavat kännykällä. Jos haastateltava kertoo arasta aiheesta, monen hengen kuvausryhmä ja iso kalusto aiheuttavat vain lisää stressiä. Tavalliset ihmiset ovat tottuneet, että heitä kuvataan kännykällä – suurta tv-kameraa he eivät välttämättä ole kohdanneet koskaan.

”Samastun BBC:n Nick Garnettin ajatukseen siitä, että mobiilijournalismi on pikemminkin mielentila. Kyse ei ole puhelimesta, vaan siitä, että journalisti on mahdollisimman mobiili.”

Älypuhelin on myös näppärä työkalu, sillä puhelimella journalisti voi kuvata, editoida ja lähettää videojuttunsa tai kuvata suoraa lähetystä. Yksinkertaisilla keikoilla kännykkä on usein paljon nopeampi tapa hoitaa hommat. Videotiedostoja ei tarvitse siirrellä kamerasta läppäriin.

Pitää vain valita oikea väline keikan mukaan. Vaikka mobiilijournalismissa on paljon hyviä puolia, monesti oikea työväline keikalle ei ole kännykkä. Huomasin tutkimuksessani, että mobiilijournalistit kärsivät välillä uskottavuusongelmista. Ihmiset eivät aina usko, että kännykkäkuvaaja on ihan oikeasti tekemässä vakavasti otettavaa journalismia oikeaan uutisvälineeseen.

Kännykässä on myös teknisiä rajoitteita. Esimerkiksi hämärässä kännykän kuvanlaatu on surkea. Lisäksi mobiilijournalistin pitää päästä fyysisesti lähemmäs kohdetta, sillä kännykällä ei kannata zoomailla. Useimmissa puhelimissa on vain digitaalinen zoomi, joka tekee kuvasta pikselimössöä. Puhelin myös hyytyy helposti pakkasessa.

Määritelmä hyvästä mobiilijournalismista liittyy mobiilijournalismin vahvuuksiin. Uskon, että mobiilijournalismi tekee journalismista intiimimpää. Pääsemme lähemmäs kohdetta, saamme enemmän irti haastatteluista.

Lisäksi voimme tehdä journalismia paikoista, joihin emme aiemmin päässeet. Hyvänä esimerkkinä tästä on Al Jazeeran dokumentti Syyriasta vuodelta 2012. Perinteisen kuvausryhmän lähettäminen alueelle olisi ollut liian vaarallista, joten he päätyivät tekemään dokumentin iPhonella. Vaikka kuvamateriaali on paikoin huonompilaatuista, dokumenttiin saatiin sisältöä, jota ei usean hengen kuvausryhmällä ja isolla kalustolla olisi saatu.

Lisäksi mobiilijournalismin myötä yhä useampi pääsee myös kertomaan tarinansa. Aiemmin esteenä oli TV-kaluston hinta, mutta nykyään pelkällä puhelimella ja muutamalla lisävarusteella voi tuottaa TV-laatuista materiaalia. Määrä ei tietysti korvaa laatua, mutta joukossa on aivan varmasti helmiä.

8. Mitä Suomessa voitaisiin tästä oppia? Mitä asioita aiot viedä IS:ssä arkeen Isossa-Britanniassa oppimastasi?

Kännykän pitäisi kuulua entistä vahvemmin jokaisen journalistin työkalupakkiin – oli kyse sitten toimittajasta tai kuvaajasta. Ja sillä kännykällä pitäisi osata tehdä muutakin kuin soittaa ja somettaa. Suomessa – ja muuallakin maailmassa – journalistien pitäisi ottaa rohkeammin haltuun uusia työkaluja ja hyödyntää rohkeammin uutta teknologiaa. Kaipaisin ennakkoluulottomampaa asennetta.

Samalla pitää muistaa, että kännykkä on vain yksi työkalu muiden joukossa. Mobiilijournalismikouluttajat ovat kuvailleet älypuhelinta osuvasti linkkuveitseksi. Kännykässä on kamera, mutta se ei ole yhtä hyvä kuin kunnon kamera. Siihen saa editointisovelluksen, mutta se ei ole yhtä hyvä kuin tietokoneen kunnon editointiohjelma. Ja niin edelleen. Siitä huolimatta kännykkä on pätevä työkalu videoiden tekemiseen – ja se on aina taskussa.

”Kännykän pitäisi kuulua entistä vahvemmin jokaisen journalistin työkalupakkiin – oli kyse sitten toimittajasta tai kuvaajasta.”

Ehkä tärkein oppi oli kuitenkin se, että mobiilijournalismia ei pitäisi ajatella teknologian kautta – ei vaikka kaikki tekniset vempeleet ovat tosi kiehtovia. Samastun BBC:n Nick Garnettin ajatukseen siitä, että mobiilijournalismi on pikemminkin mielentila. Kyse ei ole puhelimesta, vaan siitä, että journalisti on mahdollisimman mobiili.

Olemme Ilta-Sanomissa jo aiemmin kouluttaneet runsaasti talon journalisteja mobiilijournalismiin. Jatkamme näitä koulutuksia ja otamme haltuun uusia välineitä ja uutta teknologiaa. Teemme kaiken sisällöt edellä.

Panu Karhunen on Numeroiden takaa -blogin viides blogivieras. Aiemmat: YleX:n ja Yle Kioskin digistrategi Anne SalorantaYlen Head of Customer Experience Jaakko LempinenAllerin datapomo Sini Kervinen ja Very Finnish Problemsin luoja Joel Willans.

Numeroiden takaa on helmikuussa 2017 perustamani blogi, joka käsittelee onnistumisen mittaamista kansantajuisesti. Julkaisen blogin FB-sivulla myös materiaalia, josta en erikseen bloggaa, käyhän seuraamassa! Minusta eli kirjoittajasta löydät lisätietoa tämän blogin esittelysivultaJournalisti-lehden jutusta tai laajemmin mutta englanniksi Newswhip-analytiikkayhtiön tuoreesta haastattelusta täältä.

Normaali
Yleisön ymmärtäminen & analytiikka

Tubesta uutisia saavien määrä pompsahti +11% USA:ssa vuodessa – mutta mikä edes on uutinen kenellekin?

Näyttökuva 2017-09-08 kello 19.17.34.png

Vasen kuva kertoo, mikä osuus kunkin somekanavan amerikkalaiskäyttäjistä sanoo seuraavansa uutisia kyseisen somen kautta. Oikea kuva kertoo koko kansasta ja FB:n voimasta: 66% kaikista amerikkalaisista aikuisikäisistä käyttää Facebookia, ja kaikista amerikkalaisista aikuisikäisistä 45% saa uutisia FB:n kautta.

Facebook on edelleen jättiläinen ylitse muiden, kun puhutaan uutisten kuluttamisesta sosiaalisessa mediassa.

Mutta takaa saattaa hiipiä muitakin. 

Amerikkalaisen Pew-tutkimuslaitoksen viime kuussa tehty ja torstaina julkaistu kysely 5000 amerikkalaiselle paljasti, että Yhdysvalloissa Twitterin, Youtuben ja Snapchatin merkitys uutislähteenä on kasvanut – näin ainakin sen perusteella, mitä amerikkalaiset ovat asiasta kysyttäessä vastanneet. Mitatusta tiedosta ei siis ole kyse. Johtopäätöksiä miettiessä on hyvä myös muistaa, että eri maailmankolkkien välillä on selkeitä eroja ihmisten somekäyttäytymisessä, mihin palaan myöhemmin tässä kirjoituksessa. Kuten siihenkin, mikä uutinen edes on.

Twitterin amerikkalaiskäyttäjistä 74 prosenttia kertoo seuraavansa siellä uutisia, kun viime vuonna luku oli 59 ja sitä edellisenä 52 prosenttia.

Twitter on kulttuurinen erityistapaus siinä mielessä, että sen merkitys USA:ssa on muuta maailmaa suurempi, myös nuorten keskuudessa. Tuoreimman kasvun arvellaan johtuvan Trumpista.

Youtuben amerikkalaiskäyttäjistä 32 prosenttia kertoo seuraavansa siellä uutisia, kun viime vuonna luku oli 21 ja sitä edellisenä 20 prosenttia. Eurooppalaisena mediatoimijana ottaisin tämän signaalin vakavasti tai vähintäänkin korvan taakse, vaikka Reuters-instituutin niin ikään tuoreesta raportista tiedämme, että somen kasvu uutislähteenä näyttäisi hidastuvan muualla kuin USA:ssa ja Britanniassa.

Pew’n tutkimuksessa Snapchatin käyttäjistä 29% kertoo seuraavansa siellä uutisia (miltä muuten ei oikein voi aina välttyäkään Snapchat Discoverin luonteen takia). Viime vuonna luku oli 17 prosenttia.

Facebookin käyttäjistä 68% kertoo seuraavansa siellä uutisia, kun viime vuonna luku oli 66% ja sitä edellisenä 47% (!).

Whatsappin käyttäjistä uutisia kuluttaa siellä 26%. Viime vuonna asiaa ei kysytty joten vertailutietoa ei ole.

Kyselyn tuloksista on vaikea päätellä, onko räjähdysmäisesti kasvaneesta Instagramin Stories-ominaisuudesta uutislähteeksi. Instagramin käyttäjistä 27% kertoo seuraavansa siellä uutisia, kun viime vuonna luku oli 23 prosenttia.

Mikä on uutinen kenellekin – ja onko journalismin ainoa ongelma jakelu?

Kun ihmisiltä kysytään uutisten käytöstä, on hyvä muistuttaa myös siitä, mikä kenellekin on uutinen. Jenkeissä taannoin tehty tutkimus osoitti, että uutisen käsite on nuorelle erilainen kuin toimittajille. Käyhän se maalaisjärkeenkin: jos perusteini lähettää Whatsappissa kaverilleen kuvakaappauksen jostain hauskasta meemistä, joka käsittelee etäisesti yhteiskunnallista aihetta tai vaikka uusia snäppifilttereitä, miksi hän ei saisi kokea sen olevan uutinen, vaikka mediataloissa määritelmät olisivatkin toisenlaisia.

Tampereen yliopiston journalistiikan vierailijaprofessori Jussi Pullinen totesi osuvasti tässä haastattelussa, että “journalismissa ei ole rikki journalismi, vaan sen jakelu ja muoto. Ne eivät kohtaa muuttunutta mediankäyttöä”. Jakelusta ja muodosta olen täsmälleen samaa mieltä – sen sijaan jos journalismin ei-rikki-olemisella tarkoitetaan että missään sisällöissä ei sinänsä ole vikaa, niin siitä uskallan olla hieman eri mieltä. No, tuskinpa Jussi aivan tätä tarkoitti. Silti. Minusta olisi mahtavaa nähdä nykyistä enemmän mediatoimijoita, joille uutisen käsite olisi oppikirjoja väljempi – toimijoita, jotka räjäyttävät muunkin muin muodon. Esimerkiksi Vice oli aikanaan lupaava sisällön räjäyttelijä, mutta nykyisin sen sisällöt alkavat jo hukkua massaan.

Menestymisen ytimessä on, kuten suuresti arvostamani Pullinenkin haastattelussaan korostaa, yleisön tunteminen.

Pew’n tutkimuksen perusteella amerikkalaisista 67% saa uutisia somesta. Viime vuonna luku oli 62%.

Vertailun vuoksi: 36 maan raportti

Vertailun vuoksi laitan tähän loppuun muutaman oman tiivistykseni Reuters-instituutin aiemmin tänä vuonna julkaisemasta Digital News Reportista. 136-sivuinen raportti perustuu verkkokyselyihin, joita on tehty 70 000:lle verkkouutisten kuluttajalle 36 maassa, mukaan lukien Suomessa.

  • 54% sanoo käyttävänsä sosiaalista mediaa uutislähteenä joka viikko. Luku vaihtelee Chilen 76%:sta Japanin ja Saksan 29%:iin. Joka kymmenes pitää somea tärkeinpänä uutislähteenään.
  • 33% 18-24-vuotiaista sanoo, että some on heidän pääasiallinen uutislähteensä – isompi kuin verkkosivustot (31%) ja TV ja printti yhteensä (29%). Silti somen kasvu uutislähteenä näyttäisi hidastuvan muualla kuin Britanniassa ja USA:ssa. Yhdeksi syyksi veikataan viestisovellusten yleistymistä (joka tosin joidenkin mielestä on myös somea).
  • 70% 18–24-vuotiaista suomalaisista seuraa uutisia blogeista tai sosiaalisesta mediasta. Yli 65-vuotiailla osuus on 33 prosenttia.

Tuoretta tietoa suomalaisista somessa

Aivan lopuksi heitän vielä kaksi kuvaa muutama viikko sitten julkaistusta Audience Project -markkinatutkimuksesta, jota käytetään Suomessa joidenkin somekäyttöä kartoittavien selvitysten tukena. Tanskalaistutkimus kartoittaa laajalla verkkokyselyllä somen käyttöä eikä liity mitenkään uutisten käyttöön somen kautta, mutta antaa perspektiiviä.

Suomessa iso kuva kaikki ikäryhmät huomioiden on Audience Projectin perusteella, että FB:n käyttö on pysynyt käytännössä ennallaan viime vuodesta, WA:lla ja Installa noussut. Youtube on laskussa, mihin tietoon suhtaudun suoraan sanottuna hieman skeptisesti.

Näyttökuva 2017-09-08 kello 19.28.40Näyttökuva 2017-09-08 kello 19.29.13

Tutkimuksen mukaan suomalaisista 15–25-vuotiaista 93% käyttää WA:ta, 85% FB:tä, 84% tubea, 60% Instaa ja 46% Snapchatia. Käyttöaktiivisuudesta osuus ei kerro.

Audience Projectin tutkimus pdf-muodossa löytyy täältä.

Normaali
Yleisön ymmärtäminen & analytiikka

Tuoko hyvä some radion ääreen kuuntelijoita? Huonosti, vihjaa selvitys Irlannista

Näyttökuva 2017-06-14 kello 10.21.36.png

Jos teet hyvän ja tavoittavan somesisällön, jolla haluat kuuntelijoita radion ääreen, generoituuko ”puffaus” joskus oikeasti kuuntelijoiksi kanavalle?

Huonosti, vihjaa irlantilaisen analytiikkayhtiön account strategistin Josh Connellyn tekemä selvitys, jossa hän on verrannut radiokanavien somekanavien sitouttavuutta ja radiokanavien kuuntelijamääriä Irlannissa.

Itse asiassa kysymyksenasettelu on osin väärä: somen suurin arvo on bränditietoisuuden lisäämisessä, mihin tarkoitukseen se toimiikin erinomaisesti. Tätä korostaa myös Connelly, joka selvitti, miten radiokanavien sitouttavuus somessa heijastui kuuntelijalukuihin. Sitouttavuus tarkoittaa kaikkia niitä tapoja reagoida sisältöihin, joita kulloinkin on olemassa.

– Tarkoittaako hyvä sitouttavuus (radiokanavalla) somessa, että sillä on kuuntelijoita radiossa? Kun vertaa sosiaalisen median dataa ja JNLR:n raporttia, vastaus on ei, Connelly kirjoittaa.

JNLR eli The Joint National Listenership Research eli kyselytutkimus, jolla radion kuuntelua Irlannissa kartoitetaan. Suomessa radionkuuntelua mitataan samansukuisesti päiväkirjamenetelmällä, jossa tutkimukseen osallistuvat kirjaavat kuuntelunsa. Kansallisesta Radiotutkimuksesta KRT:stä löydät lisää tietoa Finnpanelin sivuilta.

Connellyn mukaan paikalliset radiokanavat pärjäävät Irlannissa somessa valtakunnallisia paremmin. Paikalliset sisällöt kiinnostavat enemmän: niihin reagoidaan herkemmin (toki tästä voi päätellä myös, että valtakunnalliset kanavat ovat vain huonoja sometekemisessään).

Sitouttavuus syntyy Irlannin radiokanavien somessa valokuvista: 95% somessa parhaiten sitouttavista sisällöistä oli valokuvia – mutta kaksi parhaiten sitouttavaa sisältöä olivat videoita.

Kuten tiedetään, natiivi sisältö kerää yleensä parhaiten jakoja, kommentteja ja tykkäyksiä, mutta linkit ovat silti tärkeitä, jotta kävijät oppivat myös, että julkaisijan omalla alustalla saattaa olla heitä kiinnostavaa sisältöä.

– Vaikka dublinilainen 98fm sitouttaa paremmin jakamalla viraalisisältöä, voidaan päätellä, että se ei luo samanlaista lojaliteettia kuin oma sisältö. Kaikki riippuu tavoitteista – onko tavoitteena bränditietoisuuden lisääminen viraalisisällöillä vai onko tavoitteena hyödyntää sosiaalisen median kanavissa myös omaa sisältöä uskollisten yleisöjen luomiseksi. Ei sillä, että kumpikin ei olisi mahdollista, kyse on kompromissista, Connelly sanoo.

Connelly pitää vanhanaikaisena tapaa mitata radionkuuntelua (eikä ole kritiikissään yksin): tällä hetkellä monessa maassa ei ole kattavaa keinoa saada reaaliajassa tietoa siitä, miten kuunnellaan ja ketkä kuuntelevat, mikä olisi erityisesti mainostajia ajatellen äärimmäisen arvokasta.

”FM:n jälkeisessä maailmassa radioyleisöjä tullaan mittaamaan reaaliajassa, jolloin asemien on helpompaa tunnistaa, mikä toimii ja mikä ei, ja nähdä tarkasti, kuka kuuntelee mitäkin”, Connelly siteeraa Laura Slatteryä, joka on Irish Times -sanomalehden mediaan ja markkinointiin erikoistunut toimittaja.

Keskustelin Connellyn kanssa hänen selvityksestään Dublinissa toukokuussa nimenomaan niin kutsutun somepuffaamisen näkökulmasta. Hän korosti, että kyse on hyvin pintapuolisesta katsauksesta. Näkökulma on joka tapauksessa hyvin mielenkiintoinen.

Omasta mielestäni Connellyn päätelmissä on hyvää radionkuuntelun perustavanlaatuisten mittausteknisten haasteiden esilletuomisen lisäksi nimenomaan sen hoksaaminen, että JOS oletetaan että vaikuttava someläsnäolo automaattisesti tuo kävijöitä jonnekin muualle, ollaan huteran oletuksen varassa.

Näin toki voi olla, mutta se vaatii mietityn ja muutoksia hyvin sietävän somestrategian, joka yhdistelee sekä natiivia että omaa sisältöä, eikä lopputulos ole siltikään taattu. Oman sisällön täytyy olla niin kovaa kamaa, että sen perässä halutaan tulla. Kävijän täytyisi kokea tulleensa palkituksi.

Palkituksi tulemisen kokemusta sen sijaan aivan varmasti tukee bränditietoisuuden vahvistaminen somen kautta, mikä koskee sekä organisaatio- että henkilöbrändejä.

 

Normaali
Yleisön ymmärtäminen & analytiikka

Data sen taas näytti: Monet eivät lue somessa jakamiaan juttuja, edes klikattuaan

 

FullSizeRender(14)

Pystyakselilla on jutun jakomäärä, vaaka-akselilla jutussa käytetty aika sekunneissa. Esim. 10 000 sekuntia on 2,8 tuntia, mikä on hyvin vähän. Kyse on siis kaikkien lukijoiden juttuun käyttämästä ajasta yhteensä. Kuvio kertoo, että somejakojen määrä ei juuri korreloi sen kanssa, miten paljon aikaa jutun lukemiseen käytetään. Jos korreloisi, kuvio muistuttaisi enemmän patonkia kuin haulikolla ammuttua. Oma huomioni: Valaisevampi mittari olisi ehkä ollut juttuun käytetty aika yhtä sivulatausta kohden.

Jo jonkin aikaa on tiedetty, että juttuja jaetaan somessa jopa klikkaamatta. Nyt tutkittiin, minkä verran paljon jakoja saaneiden juttujen parissa kulutetaan aikaa.

En kirjoita tätä viisastellakseni: olen minäkin jakanut juttuja pelkän otsikon perusteella. Viisastelun paikka on jossain muualla.

Analytiikkayhtiö Chartbeat tutki lukijoiden artikkeleissa käyttämää aikaa suhteessa somejakoihin. Tulos: Paljon jaettu ei aina tarkoita, että lukija kovinkaan pitkään pitkään viihtyisi sen äärellä. Ja toisin päin – jos viihtyy, se ei välttämättä tarkoita että juttua olisi jaettu paljon. Selvitys tehtiin marras-joulukuussa 2016, ja Chartbeat kertoi siitä huhtikuussa.

”Jos jonkin johtopäätöksen haluaa tehdä, se lienee se, että sitouttaminen ei toimi somessa aina samoilla lainalaisuuksilla kuin saitilla.”

Chartbeatin mukaan somejakojen ja jutuissa käytetyn ajan välillä on ”pieni positiivinen yhteys”. Tässä kohtaa lienee syytä tähdentää, että palvelussa käytetyn ajan mittaamiseen erikoistuminen on Chartbeat-yhtiön ykkösmyyntivaltti: sen intressissä on nostaa näitä asioita esille.

Klikattu, mutta ei luettu: Tyhjää arvoa

Silti. Käytetty aika ei ole huono mittari, koska se kertoo kiinnostavuudesta enemmän kuin klikkaus. Jutulla voi olla paljon klikkauksia eli sivulatauksia, mutta sisältöjen kehittämisen kannalta olennainen kysymys on, miten pitkään saamme asiakkaan pidettyä sen äärellä. On hyvä muistaa, että lyhempikin artikkeli voi kerätä yhtä paljon kokonaisaikaa kuin pitkä, jos sitä lukee suuri määrä ihmisiä edes jonkin aikaa.

Logiikka kuin Facebook-videoissa

Logiikka on itse asiassa jokseenkin sama kuin Facebook-videoissa. Kun yksi käynnistyskerta lasketaan jo kolmesta sekunnista eteenpäin, voi videon käynnistysmäärä olla valtava, mutta keskimääräinen katseluaika pieni: vain harva on saattanut katsoa edes puoleenväliin. Tässä Facebook teki merkittävän linjauksen tammikuussa 2017, kun se ilmoitti nostavansa uutisvirrassa korkeammalle videoita, joita katsotaan pidempään. Käytännössä tämä on  ainakin omien havaintojeni mukaan myös tarkoittanut, että videot joilla on huonompi pito eivät saa entisenkaltaista näkyvyyttä.

Luettu ei ole aina yhtä kuin jaettu

Jos artikkeli kerää poikkeuksellisen paljon lukuaikaa, tarkoittaako se, että se on aina kerännyt myös paljon jakoja? Chartbeatin havaintojen mukaan ei. Jutut, joita oli luettu 8300 tuntia tai yli (hyvä taso), oli jaettu somessa joko kourallisen verran – tai jopa 100 000 kertaa. Savolaisittain: voip olla tai olla olematta.

Jos jonkin johtopäätöksen haluaa tehdä, se lienee se, että sitouttaminen ei toimi somessa aina samoilla lainalaisuuksilla kuin saitilla.

Chartbeatia käyttävät maailmalla mm. New York Times, Vice, National Geographic ja Le Figaro, Suomessa ainakin Hesari, Alma media ja Yle.

Samassa 7-sivuisessa Chartbeatin raportissa ”Facebook and Google: The Great Divide” muuten kerrotaan, että keskimäärin 70% kaikesta ulkoisesta liikenteestä tulee Googlen ja Facebookin kautta, ja että Facen kautta tullaan tunneaiheisiin, Googlen kautta taas tietoaiheisiin. Loogista sinänsä.

Loppuun vielä kaksi pointtia:

  1. Maailman suurimpien viestinten somessa parhaiten menestyvät otsikot ovat tutkitusti muuttuneet selittävämmiksi ja havainnollisimmiksi. Veikkaisin, että tämä kehitys ruokkii ilmiötä, jossa juttu jaetaan lukematta tai klikkaamatta: otsikko kertoo enemmän kuin ennen.
  2. Entäs jos lukija kokee tulleensa palvelluksi juttua lukematta? Näinhän usein on notifikaattimaailmassa: moni pärjää pelkällä kännykän ruudulle tulevalla ilmoituksella.

SEURAA FACEBOOKISSA: Numeroiden takaa.

 

Normaali
Yleisön ymmärtäminen & analytiikka

NASA:lla on käsittämättömät 530 eri sometiliä – näin se pitää langat käsissään

 

Näyttökuva 2017-03-29 kello 9.13.11.png

”Pidämme kahden päivän päästä ison tiedotustilaisuuden, jossa kerrotaan merkittävästä aurinkokunnan ulkopuolisesta löydöstä”.

Paljon muuta ei tarvitakaan, kun some kuhisee. Yhdysvaltain avaruushallinto NASA osaa ennakkomarkkinointinsa.

Se osaa hommansa myös omissa somekanavissaan. Kaikki on tarkkaan mietittyä ja nojaa selkeään strategiaan. Tämä käy ilmi NASA:n somepomojen John Yembrickin ja Jason Townsendin haastattelusta analytiikkayhtiö Newswhipin tuoreessa blogissa.

Tavoitteena on saada kiinni ihmisiä, jotka eivät muuten päätyisi NASA:n välittämien tietojen äärelle.

– Numerot eivät valehtele. Lähetimme uusimman tiedotustilaisuutemme livenä Facebookissa ja tavoitimme sillä satojatuhansia ihmisiä, joita emme ehkä muuten tavoittaisi, Yembrick kertoo Newswhipille.

NASA:lla on eri sosiaalisen median kanavissa käsittämättömät yli 500 tiliä.

Yembrick myöntää, että hallinnointi ei ole helppoa.

– NASA on jättimäinen organisaatio, joka levittäytyy koko maahan. Sillä on 10 alueyksikköä. Päämaja on Washintonissa, missä me (Jasonin kanssa) olemme, ja sisältöä tulee sinne koko ajan eri puolilta maata.

– Jason ja minä seuraamme NASA:n sosiaalisen median kokonaisuutta. Kullakin 10 alueyksiköllä on oma sosiaalisen median pomo. Päämajassa meillä on työntekijöitä, jotka vastaavat eri aihealueiden käsittelystä somessa (Public Affairs Officers). Meillä on noin 530 sometiliä tällä hetkellä.

Onnistumisessa avainasemassa ovat ennakoivuus ja järjestelmällisyys.

– Jos meillä on iso julkistus tulossa, voimme kysyä, millaisia sisältöjä on tulossa mistäkin. Tuleeko esimerkiksi giffejä ja kuka on tekemässä lyhytvideota.

Näkyvyyttä ei osteta

Esimerkiksi Instagramissa NASA pyrkii julkaisemaan kuvan per päivä.

– Jokainen alusta on strategisesti mietitty – joko se tuo meille uusia yleisöjä, tai siinä on ominaisuuksia, joka menevät luontevasti yhteen niiden sisältöjen kanssa, joita NASA:lla jo on, kertoo Townsend.

Hiljattain NASA avasi tilin Pinterestiin, jossa käyttäjistä iso osa on naisia. Tämänkin päätöksen taustalla oli strategia.

– Yksi isoja tavoitteitamme on rohkaista tyttöjä opiskelemaan tiedettä, teknologiaa ja tekniikkaa, ja matematiikkaa koulussa – sekä myöhemmin elämässä, koska se on NASA:n tulevaisuus.

Mielenkiintoinen tieto on, että NASA ei osta millekään somesisällölleen näkyvyyttä, koska valtion virastot eivät saa Yhdysvalloissa niin tehdä.

– Luotamme täysin sisältöön.

Newswhipin blogiin pääset tästä.

 

Normaali
Yleisön ymmärtäminen & analytiikka

”Verkko edellä” ja ”some edellä” menivät jo – onko keskustelu uusi artikkeli?

Verkko edellä on tuttu sanapari uutistaloissa – hädin tuskin on opittu, mitä se käytännössä edes tarkoittaa, kun on pitänyt jo oppia tekemään sisältöjä some edelläMitä seuraavaksi?

Vuorovaikutuksesta puhutaan sisältöbisneksessä juuri nyt valtavasti – ja hyvä niin. Itse olen edustanut näkemystä, jonka mukaan vuorovaikutuksen ylikorostamisella on kääntöpuolensa: tarkoitan, että jos sisältö ei lähtökohtaisesti kiinnosta, tuntuu jotenkin falskilta tekohengittää sisällön puutteita vaikkapa puoliväkisin käydyillä keskusteluilla. Jos sisältö puolestaan kiinnostaa, se hoitaa sitouttamisen melkein itsestään – toki läsnä pitää olla ja vastattava on, jos kysytään.

Mutta.

Tiedän, että näkemykseni on vanhakantainen. Koska on aina hyvä asettua omalle epämukavuusalueelleen, pohdin asiaa toisesta näkökulmasta: entä jos vuorovaikutus – kutsun sitä tässä kirjoituksessa ihan vaan keskusteluksi, vaikka se voi olla muutakin – olisikin sisältöbisneksessä se suurin arvo, siis jopa suurempi kuin sisältö itsessään?

Entä jos keskustelu onkin uusi artikkeli?

Näillä sanoilla asiaa pohdiskeli eräs arvostamani kollega. Niin, entä jos? Jo nyt tiedetään, että menestyksekkäässä sisältöbisneksessä työ ei lopu sisällön julkaisemiseen: on keskusteltava ja oltava läsnä.

Keskustelun arvo on tietenkin siinä, että se sitouttaa. Sitouttaminen kasvattaa brändin tunnettuutta. Ja mitä tunnetumpi, sitä enemmän sen kanssa halutaan olla.

Mikä on seuraava taso?

Yhdenlainen yritys hyödyntää keskustelevuutta ovat botit eli itsenäiset toimivat tietokoneohjelmat. Käytettävyys on ainakin omien kokemusteni mukaan toistaiseksi tasoa tönkkösuolattu, mutta suunta lienee parempaan.

Näin toimii Quartz, jonka sovellus lupaa lukea uutiset puolestasi uudella tavalla:

IMG_6230

IMG_6231

Parhaat botit on muuten juuri listattu, tiedot löytyvät täältä.

Botille toinen vaihtoehto on se perinteisempi, joka syö enemmän voimavaroja – läsnä oikea ihminen. Yle Kioskissa resurssoimme tekijöille aikaa olla somessa läsnä sisällön julkaisun jälkeen. Esimerkiksi Facebook-videon kommentteihin saatettiin tehdä myös uutta sisältöä, josta esimerkkinä tämä elokuussa 2016 julkaistu liikennevideo:

Mediataloissa toimituksen osallistuttaminen sisällöistä käytäviin keskusteluihin on usein valtava kulttuurinmuutos. Niin valtava, että on mielestäni mietittävä hyvin tarkkaan, millaisin askelin edetään.

Jotta yhtälö ei jo itsessään olisi tarpeeksi haastava, on mietittävä, missä keskustelua käydään. Käydäänkö sitä siellä jossa kaikki ovat jo valmiiksi eli somessa, vai lisäksi omalla olemassa olevalla alustalla vaiko molemmissa? Vai keksitäänkö uusi alusta?

Entä osallistuvatko kaikki sisällön tekijät keskusteluun vai vain osa? Omilta sometileiltään vai brändin sometililtä? Helppoja vastauksia ei ole, mutta luontevinta on lähteä liikkeelle perustasta eli sen (uudelleen-)määrittelystä, miksi brändi on olemassa eli mikä on sen lupaus asiakkailleen.

Normaali